Kassu left the building & vuoden 2013 agilityparson Aino

Vajaa viikko sitten laumamme pieneni normaaliin mittaansa, kun Kassu haettiin omaan kotiinsa. Melko haikeaa, kun pikkuinen ehti kuitenkin asua täällä yli kuukauden. Mutta toisaalta myös ihan huojentavaa, sillä 5 koiraa on aikamoinen määrä huollettavaksi. Ainakin meille.

Kassu oli helppo koira, kiltti ja sopeutuvainen. Ja yhtä hienosti sen elämä on alkanut myös uudessa kodissa parson- ja russelli tyttösten kanssa :)

Ukon kanssa kävimme näyttelyssä Jämijärvellä, siitä juttua MUSH-blogissamme. Näyttelyssä saimme myös tarkan mitan Ukosta, korkeutta herralla on 37,5cm :)

Tillyllä on ollut hieman epäonnea. Yhtenä päivänä huomasin, että sillä on enää kaksi alaetuhammasta. Eihän niitä alunperinkään sillä ole ollut kolmea enempää, joten odotettavissa tämä ehkä olikin. Alakulmureiden välistä on aina puuttunut joka toinen hammas, eivätkä alaetuhampaat ole näin ollen saaneet ”tukea” toisistaan. Tillyä tuo ei onneksi haittaa.

Jokunen aika sitten Tilly alkoi hieman ontua vasenta etujalkaansa. Heti emme jalasta mitään näkyvää vikaa löytäneet, joten ajattelimme sen venähtäneen tai revähtäneen. Myöhemmin kuitenkin anturasta löytyi pieni märkivä haava. Antibiootit saatiin nyt alkuun tuohon vaivaan, vierasesinettä ei haavasta äkkiseltään löytynyt.

Klenin ja Ukon morsiamet pyöristyvät kilpaa :) Kromfohrländer Ropan kuulumisia ja kuvaa voi käydä kurkistelemassa Raasillan blogista. Lillistä saimme pienen kuvan ja kylläpä pikkuinen Lilli onkin pyöristynyt! Ansku jatkanee samalla linjalla :)

Kuvassa tuleva mamma Lilli, Kamunkorven Laiha Lissu, nimi ei ole ehkä kaikkein osuvin tällä hetkellä ;)

Viime sunnuntaina PRT ry:n kevätvuosikokousessa palkittiin Vuoden Parson -kilpailujen voittajat ja vuoden 2013 Agilityparson on meidän Aino! (FI AVA FI AVA-H SE AVA SE AVA-H EST AVA Jackville Helia) Aino keräsi pisteitä peräti 386, voitto oli melko selvä, sillä eroa toiseksi tulleeseen oli reipas 200 pistettä :)

Tuloksissa neljäntenä Kleni (C.I.B POHJ MVA FIN MVA SE MVA NO MVA EE MVA FI AVA FI AVA-H NO AVA SE AVA SE AVA-H POHJ AVA Jackville Glenny).

Ja kuudennella sijalla meidän Tilly (FI AVA FI AVA-H SE AVA-H Jackville Livia) :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *