Siitä ennakoimisesta…

Tuolla aiemmin kirjoittelin kuinka yhteiselo sujuu melkolailla ongelmitta meidän terrierilaumassa, kun vaan muistamme ennakoinnin tietyissä tilanteissa. No, agilitytreeneissä ja kisoissa tilanteet on helposti ennakoitavissa. Samoin kotona, poikkeavissakin tilanteissa. Mutta on myös tilanteita joita on hankala tai jopa mahdotontakin ennakoida. YksiLue lisää

Uusia käänteitä

Tämä kuva Klenistä on otettu koirien kuntosalilla Vesilahdella. On muuten kiva paikka, kannattaa tutustua! Eilisen jälkeen olo on kuin kuntosalin jälkeen konsanaan – etenkin nyt, kun asiat alkavat taas selkiintyä. Tällä viitaten eiliseen, alla olevaan kirjoitukseen. Tänään olemme käyneet puheluitaLue lisää

Jalostusasiaa

Puolisentoista vuotta sitten saimme mielenkiintoisen yhteydenoton kromfohrländereiden roturisteytysprojektia koskien. Kleniä kysyttiin alustavasti mukaan tähän mielestäni mielenkiintoiseen projektiin (kromfohrländer + parson = kromfohrländer). Mietimme hetken ja lähdimme mukaan. Asia oli hetken meiltäkin unholassa, mutta viime keväänä asiaan jälleen palattiin ja siitäLue lisää

Lihashuoltoa

Hieronta on meillä on tärkeä osa koirien lihashuoltoa. Koiriamme on hierottu säännöllisesti noin seitsemän vuoden ajan. Ja mikä parasta, ollaan saatu pitää sama ammattitaitoinen hieroja kaikki nämä vuodet :) Tiina tuntee meidän koirat ja koirat tuntee Tiinan. Toisilla rentoutuminen hierojanLue lisää

Neroko

Kyllä vain! Kuvassa kaksi neroa ja Nerokon Loop-lelu :) Me ollaan täällä kotona vähän remontoitu ja sisusteltu (kuka milläkin tyylillä…) Ja meidän huushollissahan nämä koirat näkyy ja kuuluu, sattuneesta syystä. Meillä näitä nelijalkaisia asustaa enemmän kuin kaksijalkaisia konsanaan. Lattialla meilläLue lisää

Mitalikaffeilla Turussa

(valokuva: Jukka Pätynen) Reipas viikko sitten käytiin Turussa kahvilla ja agilitykisoissa. Suomen Agilityliitto järjesti Pohjoismaidenmestaruuskisoissa Ruotsissa ja European Open -kilpailuissa Belgiassa menestyneiden kunniaksi mitalikahvituksen ATT-areenalla agilitykisojen yhteydessä. Hieno ja maukas oli kakku ja komea kimppu saatiin vielä kotiinviemisiksi, kun kaikkiLue lisää

Tillylle tuli poseerausolo :)

Täällä Tampereella vietetään parhaillaan kädentaitomessuja. Itse poikkesin tunnelmaa haistelemassa pikaisesti ovelta, kun hain nämä Tuias:ilta tilaamani ja teettämäni koirien ruokakipot. Nyt on jokaisella koiralla omalla nimellä varustettu ruokakippo, hurjan söpöt sanon minä! :) Vaikka koirat eivät meillä ruokapöydässä (ainakaan luvanLue lisää

Aamu-uinnilla

Ihanaa! Ollaan saatu Pirkanmaallekin oma uimala koirille, tätä on niin odotettu! Varasimme vuoron tälle aamulle Tampereen koirauintiin ja kylläpä oli hubaa! Paikan päältä löytyy pelastusliivejä tarvitseville, uimaleluja ja pyyhkeet. Myös uittajan saa tarvittaessa koirille altaaseen. Aaltoja siellä ei ollut, neLue lisää

Muisteluita

Bloggauskipinän oltua kadoksissa toista vuotta, on sen palatessa oikeastaan tosi vaikeaa aloittaa, kun asiaa olisi vaikka kuinka ja paljon, eikä tiedä kuinka tämän nyt taas alkaisi. Valokuvaaminenkin on jäänyt vähemmälle, joten hain siihenkin kipinää selailemalla vanhoja valokuvia. Kuvia selatessa vastaLue lisää